Nippujen kunto
Ennen nipun siirtämistä lauttaan lautantekijän tulee huomioida seuraavat seikat:
- Nipusta löytyy nippulappu, jonka perusteella nippu sijoitetaan oikeaan lautanosaan.
- Uimiskyvyttömät niput siirretään sivummalle odottamaan ylösnostoa.
- Uimiskyvyltään, ladonnaltaan ja sidonnaltaan parhaat niput laitetaan lautan reunimmaiseen säikeeseen, koska tällaiset niput kestävät parhaiten hinauksen aikaiset rasitukset.
- Jos nipusta on katkennut lankoja, tai jos sidos on muuten pudotuksen yhteydessä vaurioitunut, korjaukset tehdään ennen nipun siirtämistä lauttaan.
Nippujen erottelu ja lajittelu

Niput kuormataan omiksi lautanosikseen pääsääntöisesti yhtiöittäin / luovutuspisteittäin / puutavaralajeittain.
Tarvittaessa samaa puutavaralajia olevat niput voidaan erotella myös uimiskyvyn perusteella omiksi lautanosiksi. Tällaisia voivat olla esimerkiksi tehtaitten talvivarastoon jätettävät erät.
Samassa lauttavaijerissa ei saa olla eri pisteisiin menevää puutavaraa.
Kuormantekoalukset

Nippulautan kokoamisessa käytettävä kalusto ja menetelmät riippuvat siitä, kuinka suuri puumäärä uittopaikalla on käsiteltävä. Vähäiset nippumäärät voidaan koota hinauslautaksi pelkästään miestyönä kävelypuomeja ja keluvenettä käyttäen.
Nippujen siirrossa käytetään erilaisia kuormantekoaluksia. Pienimmät ovat 15 kW:n moottorilla varustettuja yksittäisiä nippuja siirteleviä erikoisrakenteisia veneitä. Suuremmat uittomoottorit on varustettu hydraulisilla nipputarraimilla ja tehokkaimmat alukset ovat ”nippusieppoja” ja ”Log Sortereita”.
