Osakkaan tiemaksut
Osakkaalta kerätään tiemaksua tienkäytöstä tieyksiköiden ja maksuunpanoluettelon otteen perusteella. Osakkaalta kerätään käyttömaksua tiemaksun lisäksi tilapäisestä tienkäytöstä, joka poikkeaa huomattavasti yksiköiden mukaisesta tienkäytöstä. Tällaisessa tilanteessa käyttömaksua voidaan periä takautuvasti kolmen vuoden ajalta. Osakkaalta voidaan kerätä käyttömaksua metsätiellä tiemaksun sijasta. Tällöin käyttömaksu on maksuunpantava kuljetuksen tapahduttua. Tiemaksun sijasta lautan tai muun erityiskohteen (jäätie, purettava silta) käytöstä voidaan kerätä käyttömaksua. Tiemaksun sijasta muun kuin yksityistielain mukaan tieoikeuden saaneelta voidaan kerätä vuotuinen käyttömaksu satunnaisesta tienkäytöstä (esim. Fingrid Oyj).
Tienkäytöstä määrätään tiemaksu tieyksiköiden perusteella (37§) ja maksu määrätään tiekunnan kokouksessa (myös käyttömaksut ja niiden perusteet) hyväksymällä maksuunpanoluettelo (41§). Maksujen määräämistä varten toimielimen on laadittava ehdotus maksuunpanoluetteloksi (41§). Tiemaksu laskutetaan maksuunpanoluettelon otteen perusteella (42§). Maksun, 6 % koron ja kohtuullisen perintäkulun osalta on ulosottomahdollisuus (42§).
Tieosakkaat päättävät onko perusmaksu osana tiemaksua. Perusmaksu ei ole pakollinen, mutta suositeltava. Perusmaksu on kaikille tieosakkaille ja käyttömaksun maksajille samansuuruinen ja se kattaa enintään hallintoasioiden hoitamisesta aiheutuvat kulut. Perusmaksun suuruus on pystyttävä todentamaan, eikä sillä voi välttämättä kattaa kaikkia hallinnollisia kuluja.
Ulkopuolisten käyttömaksut
Ulkopuolisen eli ei-osakkaiden tienkäytöstä, esim. läpiajo, puu- ja kiviaineisten kuljetukset, hevosliikenne yms. (Yksityistielaki 28§ ja 38§) voidaan määrätä tienkäyttömaksu. Hinnan on oltava kohtuullinen ottamalla huomioon vastaavanlaisesta tien käytöstä osakkaalle määrättävä tiemaksu ja mahdollinen kunnossapitokustannusten lisääntyminen (38§). Maksu tai maksun perusteet on oltava maksuunpanoluettelossa, tai maksumääräys muutoin tiekunnan tai toimielimen vahvistama (42§). Toimielin soveltaa tiekunnan päättämiä perusteita. Maksut perii hoitokunta tai toimitsijamies tien käytön yhteydessä tai jälkikäteen. Erimielisyys saatettava tiekunnan kokouksen ratkaistavaksi, jonka jälkeen se on ulosottokelpoinen (42§).
Käyttömaksujen laskeminen
Käyttömaksun laskenta perustuu yleensä tonnikilometreihin [x senttiä/tkm] samalla tavalla kuin lasketaan osakkaan tienkäyttö. Puutavaran kuljetuksissa ym. voidaan maksu laskea kuutiokilometreinä [y senttiä/m3km] ollen yleensä 0,10–0,30 €/m3/km. Maksun suuruus tulee olla samassa suuruusluokassa yksikkömaksun kanssa eli sen kanssa, mitä osakas maksaisi vastaavasta tien käytöstä (Yksityistielaki 38§). Käyttömaksujen laskemisessa voidaan ottaa huomioon mahdollinen kunnossapitokustannusten lisääntyminen. Osana käyttömaksua voi olla perusmaksu, joka on samansuuruinen kuin osakkaan perusmaksu (Yksityistielaki 38§).
Käyttömaksujen esimerkkilaskelma
Ulkopuolinen (ei-osakas) yrittäjä haluaa käyttää yksityistietä läpiajoon kuljettaessaan hiekkaa 4-akselisella kuorma-autolla:
- määrä 500 t
- tien pituus 5 km
- yksikön hinta tiekunnassa 0,07 €/tkm
Mikä on käyttömaksun suuruus?
- kuorma-auton laskentapaino tyhjänä yhteen suuntaan 15 t
- täytenä toiseen suuntaan 32 t eli yhden kuorman koko 17 t
- ajokertojen määrä: 500 t / 17 t = 30 ajokertaa.
- tonnikilometrien määrä: 30 ajokertaa * (15 t + 32 t) * 5 km = 7 050 tkm.
Käyttömaksu: 7 050 tkm * 0,07 € = 493,50 €.
Esimerkkilaskelma, käyttömaksu puunajosta
Aihe | Arvo | Yksikkö | Huomautus |
---|---|---|---|
Ajettava puumäärä | 300 | m³ | |
Tieyksikön hinta | 0,12 | € | |
Käyttömatka | 2,5 | km | |
Puukuution paino | 0,85 | tn/m³ | |
Puuerän paino | 255 | tn | |
Kuorman koko | 53 | tn | (yleensä n. 53 tn) |
Kuormia laskennallisesti | 4,81 | kpl | |
Käyntejä varastopaikalla | 5,00 | ||
Auton tyhjäpaino | 23 | tn | (yleensä n. 23 tn) |
Täyden auton paino | 76 | tn | maksimi 76 tn |
Tyhjän auton kokonaistonnimäärä | 230 | ||
Puuerän kokonaispaino | 255 | ||
Kokonaistonnimäärä | 485 | ||
Kokonaistonnikilometrimäärä | 1213 | ||
Käyttömaksu | 146 | € | |
Käyttömaksu €/m³ | 0,49 | € | |
Käyttömaksu €/m³/km | 0,19 | € |
Tilityksen laatiminen ja vahvistaminen
Osa tiekunnista pitää yksinkertaista kirjanpitoa, jossa meno- ja tulotositteet merkitään aikajärjestyksessä kirjanpitoon. Suositus on kahdenkertaisen kirjanpidon pitämisestä, mutta yksityistielaki ei sitä edellytä. Kirjanpito on tärkeä, jotta osakkaat voivat varmistua tiemaksujen käyttämisestä oikeaan tarkoitukseen. Tilitys voidaan tarkastaa tiekunnan vuosikokouksessa tai valita ennakolta kaksi henkilöä tarkastamaan tilitys. Tiekunnan kokous vahvistaa tilityksen.
Tieosakkaan oikeudet ja velvollisuudet
Oikeudet
- Osallistua tiekunnan kokouksiin joko henkilökohtaisesti tai valtuuttamalla asiamiehen
- Tulla valituksi tiekunnan toimielimen jäseneksi
- Tulla valituksi muuhun tiekunnan luottamustehtävään
- Tieyksiköiden suhteessa vaikuttaa tiekunnan päätöksiin
- Tehdä tiekunnan kokoukselle tienpitoon liittyviä aloitteita
Velvollisuudet
- Maksaa tiemaksunsa määräajassa kokouksessa päätettyyn eräpäivään mennessä
- Ilmoittaa tienkäytössään tapahtuneista tai tapahtuvista muutoksista
- Ilmoittaa osoitteensa muutoksesta
- Ilmoittaa hyvissä ajoin tiekunnan kokouksessa käsiteltäväksi haluamansa asiat
- Ilmoittaa mahdollisista kiinteistö- tai määräalakaupoista
- Ilmoittaa ja tarvittaessa jo etukäteen olla yhteydessä muista tiekunnan ja tienpidon kannalta merkittävistä sopimuksistaan, esimerkiksi maanvuokrasopimuksista, pylväiden tai kaapeleiden sijoitussopimuksista tiealueen lähellä
- Pitää huolta tieliittymänsä kunnosta
- Kantaa osaltaan huolta yhteiseen lukuun kunnossapidettävästä tiestä
- Välttää tien vaurioittamista ja samalla omaa korvausvastuutaan
- Huolehtia osaltaan tieliikennelain ja muun tienkäyttöä säätelevän lainsäädännön noudattamisesta