Silta on rakenne, joka mahdollistaa kulun tai materiaalin kuljetuksen jonkin esteen yli sallien myös kulun itsensä ali. Suomessa sillaksi määritellään rakenne, jonka vapaa-aukko eli peräkkäisten tukien vapaa väli on vähintään 2 metriä. Tätä pienemmät luokitellaan rummuiksi. Siltatyyppejä ovat kaarisilta, kaaripalkkisilta, vinoköysisilta, riippusilta, palkkisilta, nivelpalkkisilta, ristikkosilta ja läppäsilta. Yksityisteillä yleisin siltatyyppi on palkkisilta. Yksityisteillä on n. 13 000 siltaa ja yleisellä tieverkolla n.15 000 kpl.
Sillat ovat taitorakenteita. Taitorakenteen määritelmä: rakenteet, joiden rakentamiseksi on laadittava lujuuslaskelmiin perustuvat suunnitelmat ja joiden rakenteellinen vaurioituminen suunnittelu- tai rakennusvirheen seurauksena saattaa aiheuttaa vaaraa ihmisille tai liikennejärjestelmälle ja merkittäviä korjauskustannuksia rakenteelle tai sen välittömälle ympäristölle, tyypillisesti esimerkiksi sillat, tunnelit, tukipenkereet jne.

Siltojen suunnittelu ja rakentaminen edellyttää vahvaa osaamista, pätevyyksiä ja kokemusta. Yksityisteidenkin siltoihin sovelletaan samoja määräyksiä ja suunnitteluohjeista kuin yleisen väyläverkon silloille joitain poikkeuksia lukuun ottamatta.
Väylävirasto on maassamme se viranomainen, joka vastaa muun muassa siltoihin liittyvästä ohjeistuksesta, tutkimuksesta selvityksistä. Väylävirasto ylläpitää myös taitorakennerekisteriä, jossa on tiedot kaikista yleisen väyläverkon silloista. Viraston verkkosivuilta löytyy esimerkiksi seuraavia ohjeita ja asioita:
- Siltoja koskevat ohjeet ja tyyppipiirustukset
- Yksityisteille hyväksytyt tyyppisiltaratkaisut
- Siltoihin liittyviä tutkimuksia ja selvityksiä
- Taitorakennerekisteri
- Suljettu rekisteri, johon pääsee vain rajatusti
- Siltojen korjausohjeet
- Siltojen eri rakenneosien korjausohjeita
- Toimittajavaatimukset esimerkiksi siltasuunnittelijan pätevyyden osalta
- Arkisto
- Arkistosta löytyy esimerkiksi piirustuksia vanhoista maantiesilloista
- Lisätietoa osoitteesta https://vayla.fi/palveluntuottajat/sillat
Yksityisteiden siltojen kuntokartoitukset ja siltatarkastukset
Yksityistien silta kannattaa katselmoida tiekunnan toimesta vuosittain. Päähuomio tulee olla liikenneturvallisuudessa, toiminnallisuudessa ja liikennöitävyydessä. Vuosittaisessa katselmoinnissa erityistä huomiota tulee kiinnittää kaiteiden ja muiden suojarakenteiden kuntoon, vaurioihin perustus-, maatuki-, kannatinpalkki ja kansirakenteissa. Kunnossapitotoimenpiteet kirjataan ylös ja dokumentoidaan. Tällaisia kunnossapitotoimenpiteitä voivat olla esimerkiksi kansirakenteiden puhdistaminen, sumupaalujen uusiminen, haittaavan kasvillisuuden poistaminen.
Visuaalisen katselmoinnin tai kartoituksen voi suorittaa esim. toimitsijamies, hoitokunta, tieosakas, tieisännöitsijä tai muu tehtävään sopiva henkilö. Osa kunnossapitotoimenpiteistä voidaan suorittaa samalla kertaa esim. kannen puhdistaminen ja haittaavan kasvillisuuden poistaminen siltapenkereistä ja muista rakenteista. On tärkeää, että havainnointi tehdään tietyn mallin mukaisesti ja dokumentoidaan tiedot esimerkiksi pilvipalveluun, mistä ne ovat helposti löydettävissä ja hyödynnettävissä jatkossa!
Silta-asiantuntijan tai siltatarkastajan pätevyyden omaavan henkilön suorittama sillan yleistarkastus kannattaa teettää 5–10 vuoden välein, riippuen sillan iästä ja kunnosta. Yleistarkastus on yksityisteiden silloille tehtävistä tarkastuksista yleisin. Sen perusteella voidaan yleensä ratkaista voidaanko silta esimerkiksi peruskorjata vai onko se uusittava. Työ suoritetaan visuaalisena tarkasteluna kesäkautena, vesistösillat vähän veden aikana. Tarkastuksessa noudatetaan Väyläviraston tarkastusohjetta https://ava.vaylapilvi.fi/ava/Julkaisut/Vaylavirasto/vo_2020-33_sillantarkastuskasikirja_web.pdf.
Visuaalisten vaurio- ja hoitopuutehavaintojen lisäksi analysoidaan syyt vaurioiden syntymiselle, ehdotetaan korjaustoimenpide kullekin vauriolle. Tarkastuksesta laaditaan lausunto tai raportti tiekunnalle sillan kunnosta, liikenneturvallisuudesta, käyttökelpoisuudesta, kunnostuskelpoisuudesta, tai uusimistarpeesta. Tarkastajalla tulee olla taitorakenteiden yleistarkastajan pätevyys tai vastaavat tiedot ja taidot.
Erikoistarkastus tehdään tilanteessa, jos yleistarkastuksessa ei saada luotettavaa kuvaa sillan kunnosta esimerkiksi sillan käyttökelpoisuuden, kunnostuskelpoisuuden, uusimistarpeen määrittämiseksi. Tässä tarkastuksessa voi olla mukana useita silta-asiantuntijoita ja visuaalisen tarkastuksen lisäksi sillasta voidaan ottaa näytteitä ja avata eri rakenteita. Erikoistarkastuksen suorittajilla on usein siltatarkastajan pätevyyden lisäksi myös muita tarvittavia pätevyyksiä ja osaamista.
Tehostettu tarkkailu tietyn vaurion tai rakenteen tarkkailuun ja havainnointiin voi tulla kysymykseen, kun halutaan seurata jonkin tietyn vaurion etenemistä esimerkiksi vuosittain.
Vastaanotto- ja takuutarkastuksia suoritetaan korjaus- ja uusimishankkeiden yhteydessä. Tämä tarkastus kuuluu kiinteästi myös yksityisteiden siltojen rakentamis-, korjaus- ja uusimishankkeisiin.
Siltojen säännöllisillä kunnossapitotoimenpiteillä varmistetaan niiden turvallinen käyttäminen ja säilyvyys. Tiekunta tai tieosakkaat voivat tehdä monia kunnossapitotoimenpiteitä myös itse muun muassa:
- Sillan kansirakenteiden ja lähestymisalueen puhtaanapito. Murske ym. maa-ainekset eivät kuulu sillan kannelle ja se tulee puhdistaa säännöllisesti!
- Haittaava kasvillisuuden poistaminen tie- ja silta-alueelta.
- Kaiteiden, sumupaalujen, liikennemerkkien ym. turvallisuuslaitteiden kunto ja toimivuus tulee tarkistaa ja tehdä tarvittavat huolto- ja korjaustoimenpiteet.
- Silmäillä samalla sillan eri rakenneosat ja mikäli havaitsee niissä vaurioita tai puutteita, tulee ne valokuvata ja pyytää tarvittaessa apua silta-asiantuntijalta jatkotoimenpidetarpeista.
- Yksityisteiden siltojen käyttöikä on minimissään 50 vuotta, mutta säännöllisen kunnossapidon ja kunnostustoimenpiteiden avulla käyttöikä voi olla pitempikin riippuen siltatyypistä ja rakennusmateriaaleista.
Tilaajana tiekunnalla / tienpitäjällä on usein puutteellisesti tietoa sillan kunnosta, puhumattakaan siitä mitä pitäisi missäkin tilanteessa tehdä. Kysymyksiä on monesti enemmän kuin vastauksia. Tiekunta tarvitsee ammattilaisen / osaamista heti projektin alkumetreillä! Yksityistien siltahankeen eri vaiheisiin voit tutustua oppaan avulla. Löydät sen osoitteesta https://www.tienhoito.fi/wp-content/uploads/2023/11/Opas-yksityisteiden-siltahankkeiden-toteuttamiseen-2023.pdf.
Tyyppisiltoja
Millaisia nykyvaatimusten mukaisia siltojen tyyppiratkaisuja yksityisteillämme sitten on käytössä? Tyyppiratkaisu silloissa tarkoittaa sitä, että sillan rakenteet on mitoitettu esimerkiksi kantavuuden osalta toimimaan useammalla eri jännevälillä esimerkiksi 4–10 m. Tyyppisiltojen käyttö yksityisteillä tuo kustannustehokkuutta muun muassa alhaisempien suunnittelukustannusten kautta. Meillä on Suomessa käytössä useita valmiiksi tyypitettyjä siltaratkaisuja, joita voidaan käyttää myös yksityisteiden siltoina. Lisäksi käytössä on vielä paljon vanhoja tyyppiratkaisuja ja tienpitäjien omia viritelmiä.
Teräsbetoninen elementtilaattasilta
Teräsbetoninen laattaelementtisilta on yleinen siltatyyppi vähäliikenteisillä metsäautoteillä ja yksityisteillä. Tätä siltaa voidaan hyödyntää vapaa-aukkovälille 4,0–10,0 m ja hyödyllisille leveyksille 4,5 tai 6,0 m. Nimensä mukaisesti silta koostuu elementeistä, joita ovat perustus-, maatuki- ja kansielementit. Sillan suunnitteluohje löytyy osoitteesta https://ava.vaylapilvi.fi/ava/Julkaisut/Liikennevirasto/lo_2017-33_laattasilta_ble_web.pdf.

Nordec Easy Bridge Premium
Nordec Easy Bridge® on valmiiksi suunniteltu vakioratkaisu erilaisille teille. Se sopii uusiin ja olemassa oleviin siltakohteisiin. Se soveltuu yhden jännevälin silloille, joiden pituus on 11–35 metriä. Tässä siltaratkaisussa kantavana rakenteena toimii teräspalkit. Yhdessä betonikansielementtien kanssa ne muodostavat nk. liittorakenteen. Päädyt voidaan toteuttaa teräs- tai betonirakenteisilla päätyosilla. Kaikki rakenteelliset osat ovat saatavilla esivalmistettuina elementteinä, ja betonirakenteet voidaan myös tarvittaessa valaa paikan päällä. Lisätietoa osoitteesta https://nordec.com/fi/nordec-easy-bridge/.

Versowood puinen palkki- ja laattasilta
Versowoodin puurakenteiset poikittaisjännitetyt palkki- ja laattasillat voidaan toteuttaa jännevälille 6–32 m ja hyötyleveyksille 4–9 m. Sillan perustusratkaisun päättää siltasuunnittelija kohteen maaperän ominaisuuksien ym. tekijöiden perusteella. Lisätietoa osoitteesta https://www.versowood.fi/fi/tuotteet/maa-ja-tierakentamisen-tuotteet/tyyppihyvaksytyt-sillat.

Viacon rumpu- ja siltaratkaisut
Viacon rumpu- ja siltaratkaisut valmistetaan teräksestä. Rumpuja tuotetaan 300 mm aina 4500 mm saakka. Monilevyratkaisuilla päästään jopa 12 metrin jännemittaan saakka. Lisätietoa Viaconin rumpu- ja siltaratkaisuista osoitteesta https://viacon.fi/bridges-and-culverts/.
