Ennen metsätien perusparannuksen toteutustöiden aloittamista on hyvä varmistaa ainakin seuraavat asiat:
- Hankkeen rahoitus on kunnossa. Ulkopuolinen avustuspäätös on saatu ja päätökset/sopimukset omarahoitusosuuksien perimiseksi on olemassa
- Hankkeen työvaiheet ja materiaalit on kilpailutettu hankintavaatimusten ja -kriteerien mukaisesti. Urakoitsijat ja tarviketoimittajat on valittu, sopimukset allekirjoitettu ja kone- ja kuljettajaresurssit varattu kyseistä hanketta varten
- Tiekunnalla on asiansa osaava valvoja, joka valvoo tiekunnan etuja ja suunnitelman toteutumista koko hankeprosessin ajan.
Toteutustyön kuusi vaihetta:
- Toteutustöiden ja tarvikkeiden kilpailutus ja sopimukset
- Työmaan ennakkovalmistelut
- Runko- ja rumputyöt
- Päällysrakennetyöt
- Viimeistelytyöt
- Hankkeen luovutus
Metsätiehankkeen toteutusvaiheessa kilpailutetaan hankeen työ- ja tarvikekustannukset. Kilpailutuksessa on otettava huomioon hankintalain säädökset ja vaatimukset sekä Metsä- ja ELY-keskuksen ohjeistus riippuen siitä kumpaa rahoitusta hankkeelle haetaan. Hankintalaki ohjaa julkisia hankintoja. Tiekunta katsotaan hankintalain mukaan julkiseksi hankintayksiköksi, mikäli hankkeelle saatavan julkisen tuen määrä on yli 50%. Lisätietoa julkisista hankinnoista löytyy osoitteesta https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/.
ELY-keskuksen ohjeistus yksityistielainmukaisella tuella toteutettavien hankkeiden kilpailutukseen löytyy täältä ELY-keskus: Yksityinen tiekunta urakan kilpailuttajana.
Metsäkeskuksen ohjeistus Metka-tuella toteutettavien hankkeiden kilpailutukseen löytyy osoitteesta https://www.metsakeskus.fi/fi/palvelut/metsatietuki.
Metsätiehankkeiden toteuttamisen (rakentaminen tai perusparantaminen) hoitaa hyvin usein sama palveluntuottaja tai toimija, joka on suunnitellut hankkeen. Tämä malli on poikkeuksellinen toimintamalli normaaliin infra-rakentamiseen ja rakennuttamiseen verrattuna, mutta metsätiehankkeiden osalta tällä toteutustavalla on pitkät perinteet. Tässä mallissa tiekunta toimii tilaajan ja palveluntuottaja rakennuttajan roolissa. Palveluntuottajalla on usein olemassa valmiina yhteistyö- ja alihankintaverkosto toteuttamassa varsinaista urakointityötä ja operatiivisia toimenpiteitä.
Metsätiehankkeissa on käytössä pääsääntöisesti kaksi urakointitapaa, laskutustyö- ja kokonaishintaurakka. Laskutustyöurakassa hankkeen lopullinen hinta muodostuu todellisista toteutuneista työ- ja tarvikekustannuksista, ja ne ovat lopullisesti selvillä vasta työn valmistuttua. Kokonaishintaurakassa palveluntuottaja antaa hinnan tarjouspyynnössä pyydetyille ja suunnitelmassa kuvatuille toimenpiteille ja tarvikkeille, ja tilaajalla on tässä urakointimallissa toteutustöiden kokonaishinta tiedossa ennen töiden alkamista. Molemmissa urakointimalleissa voi tulla toteutuksessa suunnitelma- ja määrämuutoksia. Tämän vuoksi urakkahinnat kannattaa pyytää yksikköhintoina.
Molempien urakointimallien onnistumisen edellytyksenä on huolellisesti laadittu suunnitelma sekä kustannusarvio, koska hankkeelle myönnettävän tuen enimmäismäärä on molemmissa rahoitusmalleissa (Metka- ja ELY-rahoitus) hyväksyttyyn suunnitelman ja kustannusarvioon perustuva. Mikäli toteutuskustannukset ylittävät rahoittajan hyväksymän kustannusarvion joutuvat tieosakkaat maksamaan kustannusarvion ylittävät kulut täysimääräisesti, poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Metsätiehankkeen toteuttamisesta kannattaa laatia sopimus tilaajan ja palveluntuottajan välille.
Sopimukseen sisällytettäviä asioita
- Tiedot sopijaosapuolista ja vastuuhenkilöistä
- Sopimuksen kohde ja tarkoitus
- Urakan toteutusmuoto (Laskutustyö- tai kokonaisurakka)
- Urakkahinta ja työmäärämuutokset hinnoittelussa
- Laskutus ja maksuohjelma
- Toteutusaika, laadunvarmistus ja takuuasiat
- Osapuolten vastuut ja velvoitteet,
- Vahingonkorvausvastuut ja erimielisyyksien ratkaisu
- Sopimuksen voimassaoloaika ja takuuasiat
Sopimuksen liitteeksi sisällytettäviä asiakirjoja
- Hankesuunnitelmat, joita ollaan toteuttamassa
- Todistukset tilaajavastuulain mukaisten velvoitteiden täyttymisestä
- Todistus vastuuvakuutuksesta
- Todistus takuuaikaisesta vakuudesta esimerkiksi pankkitakaus
- Todistukset laatu- ja ympäristösertifikaateista