Metso

Metsokanta on uhanalaisluokituksen mukaan elinvoimainen. Kanta taantui 1960-luvulta 1990-luvulle asti, mutta on tämän jälkeen pysynyt vakaana.

Metson elinpiiri on laaja, jopa satoja hehtaareja. Metso viihtyy havupuuvaltaisissa metsissä ja tarvitsee vuodenkierron aikana monenlaisia metsäympäristöjä ja edellyttää reviiriltään mm. monipuolista metsän koko- ja ikärakennetta. Peitteisyys sekä latvuskerroksessa että maanpinnan läheisyydessä ovat metsolle tärkeitä metsän rakennepiirteitä. Kenttäkerros tarjoaa sekä suojaa että ravintoa. Mustikka on metson tärkein ravintokasvi, ja sen varvikossa elää erityisesti poikasille tärkeää hyönteisravintoa. Metsolle suotuisat poikueympäristöt ovat tärkeitä myös teeren, pyyn ja riekon poikueille. Aikuiset metsot syövät monipuolisesti kasvisravintoa, mm. marjoja ja versoja. Talvella metso syö pääasiassa mäntyjen neulasia.

Soidinaikaan metsot elävät soidinalueella. Soidinalueella voidaan tehdä metsänkäsittelyä, kunhan metson elinpiirin vaatimukset huomioidaan alueen metsien käsittelyn suunnittelussa.

Soidinalue muodostuu soidinpaikasta ja sitä ympäröivistä päiväreviireistä. Kullakin metsokukolla on soidinpaikalla oma soidinreviirinsä. Valtakukon soidinreviirille syntyy soidinkeskus ja sinne parittelupaikka. Kukkojen päiväreviirit ovat soidinpaikan ympärillä, ne voivat ulottua jopa kilometrin päähän soidinkeskuksesta. Koko soidinalueen pinta-ala on noin 300 ha ja soidinpaikan muutama kymmentä hehtaaria. Alueen koot vaihtelevat kukkojen määrän mukaan.

Metsojen soidinalue

Metsojen soidinalue kattaa kaikki elinalueet yhteensä.

Vie hiiri alueiden päälle ja klikkaa, niin saat eri alueista lisätietoa!

Päiväreviirit

Soidinalueen reunoilla on metsokukkojen päiväreviirit lepoon ja ruokailuun. Nämä ulottuvat jopa kilometrin päähän soidinpaikasta. Koko soidinalue on kooltaan noin 300 ha.

Koko soidinalueella vältetään hakkuita soidinaikaan. Uudistushakkuut suunnitellaan mosaiikkimaisiksi ja jätetään metsäisiä käytäviä. Peitteisyys alueella on vähintään kolmannes, mieluiten yli puolet.

Soidinkeskus

Valtakukon soidinreviirille syntyy soidinkeskus ja sinne parittelupaikka. Soidinkeskus rajataan hakkuiden ulkopuolelle, tai siellä tehdään vain poimintahakkuita.

Soidinpaikka

Soidinalueen keskellä sijaitsee noin 20 ha kokoinen soidinpaikka, jossa jokaisella kukolla on oma noin 1–3 ha reviiri.

Hakkuita vältetään soidinaikaan ja tehdään vain pienialaisia ja kevyitä hakkuita. Peitteisyyden tulisi olla vähintään puolet. Harvennuksissa luodaan tiheys- ja kokovaihtelua sekä peitteisyyttä maanpinnan tasolle.

Metsänkäsittely soidinpaikalla

• Toimivilla ja tiedossa olevilla metson soidinpaikoilla vältetään hakkuita soidinaikaan (15.3.–20.5., Pohjois-Suomessa 1.4.–20.5.).
• Soidinpaikan keskellä sijaitseva pienialainen soidinkeskus rajataan hakkuiden ulkopuolelle, tai siellä tehdään vain poimintahakkuita.
• Soidinpaikalla tehdään pienialaisia ja kevyitä hakkuita. Esimerkiksi uudistushakkuut suunnitellaan mosaiikkimaisiksi kuvioiksi, joiden koko on alle 1 ha ja leveys alle 50 m.
• Nuorta tai varttunutta metsää tulisi olla vähintään puolet pinta-alasta (peitteisyys)
• Harvennuksissa säilytetään eri-ikäisiä puita ja luodaan (tai säilytetään) metsikköön tiheysvaihtelua ja peitteisyyttä maanpinnan tasolle: Kasvillisuutta jätetään siten, että näkyvyys yhden metrin korkeudella ei ylitä 70 metriä.
• Myös eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatusmenetelmät sopivat metson soidinpaikkojen käsittelyyn, kunhan hakkuu tehdään tarpeeksi kevyesti.
• Mikäli soidinpaikka rajoittuu avoimeen maastoon, jätetään soidinkuvion reunaan 30–50 metrin levyinen tiheämmän puuston vyöhyke.
• Alueelle jätetään istumapuiksi vankkaoksaisia mäntyjä tai jämeriä haapoja muutama hehtaarille.
• Hakkuissa säästetään metson suosimia ruokailupuita – hakomismäntyjä.

Metsänkäsittely päiväreviireillä

• Soidinpaikkojen metsänkäsittelyn ohjeistusta voi soveltaa lievempänä koko soidinalueelle (päiväreviirit).
• Metsänpeitteisyyden tulee olla soidinpaikan pinta-alasta yli kolmanneksen, mieluiten yli puolet.
• Päiväreviirille jätetään metsäisiä kulkuväyliä, joita pitkin kukot pääsevät soidinkeskukseen.
• Uudistushakkuut suunnitellaan mosaiikkimaisiksi kuvioiksi: kuvioiden koko alle 8 ha ja leveys alle 300 m.
• Uudistusalojen välillä säilytetään mahdollisuuksien mukaan vähintään 100 m metsäinen käytävä.
• Kosteat painanteet käsitellään harventaen tai jätetään käsittelemättä.
• Kasvatushakkuut voidaan toteuttaa normaalisti.
• Metso karttaa liian tiheitä metsiä, joten harvennusten tekeminen ajallaan parantaa metson elinympäristöjä.
• Hakkuissa säästetään metson suosimia ruokailupuita – hakomismäntyjä.

Metson elinpiirillä tehtävän metsänkäsittelyn suunnittelun perusta on tieto soidinpaikkojen sijainnista. Metsäsuunnittelijoilla, maanomistajilla ja paikallisilla metsästäjillä on usein käsitys soidinpaikkojen sijainneista. Jos soidinalue jakaantuu usean omistajan maille, selvitetään, voidaanko aluetta hoitaa yhteistyössä. Metsokannat hyötyvät myös naapurisoidinten välillä olevista metsäisistä yhteyksistä (maisematason suunnittelu).

Metson pesien paikantaminen ja suojaus ennen maanmuokkausta tai kulotusta on yksi keino tukea kannan elinvoimaisuutta.