Uudistushakkuu

Uudistushakkuilla uudistetaan alueen vallitseva puusto uudelle puusukupolvelle. Vaihtoehtoisia uudistustapoja ovat avo-, siemenpuu-, pienaukko-, kaistale- ja suojuspuuhakkuut. Poimintahakkuu ei ole uudistushakkuu, mutta siihen voidaan soveltuvasti hyödyntää uudistus- ja kasvatushakkuissa linnuston kannalta suositeltavia luonnonhoidon toimia. Ennen uudistushakkuuta voidaan tehdä myös ennakkoraivaus. Lisää asiasta: Ennakkoraivaus.

Uudistushakkuita vältetään lintujen pesimäaikana 15.4.–15.7. (Pohjois-Suomessa 1.5.–31.7.) rehevissä lehtipuuvaltaisissa metsissä, korvissa ja rantametsissä sekä tärkeillä lintualueilla ja lintukosteikoiden lähellä (ei 50 metriä lähempänä). Hakkuut suunnataan tällöin mahdollisuuksien mukaan kuivahkoille ja kuiville kankaille, joilla lajien ja yksilöiden määrä on selvästi reheviä metsätyyppejä vähäisempi.

Suon ja kangasmaan vaihettumisvyöhykkeille suositellaan poimintahakkuita uudistushakkuiden sijaan, jotta maaston tarjoama runsas mustikan ja hyönteisravinnon määrä säilyy. Myös suojuspuuhakkuu voi sille sopivilla kohteilla edistää mustikan säilymistä. Luonnontilaiset ja sen kaltaiset vaihettumisvyöhykkeet suositellaan jättämään käsittelemättä. Lisää asiasta: Soiden vaihettumisvyöhykkeiden säästäminen

Uudistusalalle jätetään riistatiheikköjä tarjoamaan suojaa ja ravintoa. Tiheikön pinta-ala on joitain aareja (0,5–2 aaria, 1 aari = 10 x 10 metriä). Ne sijoitetaan luontokohteiden, säästöpuuryhmien, vesistöjen suojavyöhykkeiden ja soiden vaihettumisvyöhykkeiden yhteyteen tai pienialaisiin kosteisiin painanteisiin, ojien varsiin, kuvioiden reunoille sekä kivikoihin ja kallioiden reunoihin. Hyvissä suojatiheiköissä on erikokoisia puita ja useampaa puulajia. Sopivia paikkoja ovat esimerkiksi kosteat notkelmat ja sellaiset paikat, joissa on valmiina hyviä alikasvosryhmiä. Vinkkejä tiheikköjen sijoitteluun saa esimerkiksi Metsään.fi:n riista-aineistosta. Lisää asiasta: Tiheikköjen ja alikasvoksen säästäminen

Arvokkaiden luontokohteiden läheisyyteen tai osaksi riistatiheikköjä jätetään säästöpuita mieluiten ryhmiksi. Pysyvästi jätetään hehtaaria kohden vähintään 10 järeää elävää puuta, erityisesti lehtipuita. Lisäksi kuolleita puita jätetään hakkuualalle keskimäärin 10 puuta/ha. Mikäli leimikkotasolla on vain vähän kuollutta puustoa, tehdään 2–5 tekopökkelöä/ha suosien lehtipuita. Lisää asiasta: Lahopuun säästäminen, Tekopökkelöiden tekeminen

Aiemmat säästöpuut ja säästöpuuryhmät jätetään käsittelemättä. Hakkuussa vältetään kaatamasta kuolleita pystypuita ja pökkelöitä. Maassa oleva lahopuu siirretään pois uralta tai kierretään (pitkälle lahonneet maapuut eivät kestä siirtämistä). Lisää asiasta: Lahopuun säästäminen

Vesistöjen ja lähteiden varteen jätetään kiintoainetta ja ravinteita sitova sekä varjostusta ja monimuotoisuutta turvaava maaston muotojen mukaisesti vaihtelevan levyinen suojakaista, jossa säilytetään kasvillisuuden kerroksellisuus. Muilla kuin metsälakikohteilla suojakaistan leveys on keskimäärin vähintään 10 metriä, mutta aina vähintään 5 metriä. Suojakaistalla tehdään vain poimintahakkuita, joissa säilytetään monipuolisesti erikokoista puustoa lehtipuustoa suosien. Suojavyöhykkeestä päätetään vesiensuojelun sekä luonnonarvojen tai maisemansuojelun tarpeiden perusteella. Luhtaiset tai runsaasti lahopuuta tai lehtipuuta sisältävät suojavyöhykkeet ovat linnuston kannalta arvokkaimpia. Ensisijaisesti vyöhyke suositellaan säilytettävän luonnontilaisena.

Hyväkuntoisen linnunpöntön vahingoittamista vältetään. Pönttöpuut pyritään jättämään pystyyn esimerkiksi säästöpuiksi. Pönttö voidaan jättää myös paikalleen ja katkaista puu pöntön yläpuolelta. Linnunpöntöt ovat metsässä metsänomistajan luvalla, joten toimenpiteistä linnunpönttöjen suhteen on hyvä keskustella metsänomistajan kanssa ennen hakkuuta.