Suomen linnusto on suotuisan ilmastollisen sijainnin takia huomattavasti runsaampi ja monipuolisempi kuin maamme pohjoinen sijainti edellyttäisi. Vakituiseen pesimälinnustoomme kuuluu noin 245 lajia.
Linnusto on erilaista maan eri osissa. Tämän lisäksi esiintyy pienimuotoisempaa, elinympäristökohtaista vaihtelua. Laji- ja yksilömäärien vaihtelut ovat linnustossamme huomattavia. Vaihtelua aiheuttavat ravinnon saatavuus ja vuodenajat. Pääosa linnuista muuttaa kylmäksi vuodenajaksi etelään. Suomessa talvehtii kolmannes pesimälajistostamme, ja myös monien talvehtivien lajien kannoista osa muuttaa talveksi pois pesimäseuduiltaan.
Metsissä elää noin puolet pesimälinnustostamme, kun mukaan luetaan metsässä pesivät lajit – osa niistä hakee ravintonsa aukeilta mailta tai vesialueilta. Monet avomaalinnut pesivät lisäksi uudistusaloilla. Kolme neljäsosaa lintupareista pesii metsissä. Runsaimpia metsissä eläviä lintulajeja ovat peippo, pajulintu, punarinta, talitiainen ja metsäkirvinen.
Keskimääräisellä metsähehtaarilla pesii Suomessa 1–4 lintuparia. Elinympäristö vaikuttaa siihen, kuinka paljon ja mitä lajeja alueella esiintyy. Esimerkiksi seka- ja lehtimetsissä lintuja pesii havumetsiä tiheämmässä. Toisaalta osa lajeista elää vain havumetsissä. Parimäärä on myös tavallisesti suurempi lähellä metsänreunaa ja mitä rehevämpiä metsät ovat. Pohjois-Suomessa lintutiheydet ovat alhaisempia kuin etelässä. Uhanalaisten lajien esiintymistiheys vaihtelee suuresti sopivien elinympäristöjen esiintymisen mukaan.
Monet pienikokoiset lajit elävät hyvin suppealla ja ympäristöltään tasalaatuisella alueella. Toisten usein suurempikokoisten lajien elinympäristöön taas voi kuulua erilaisten metsäalueiden lisäksi laajoja ja erityyppisiä avomaita ja soita.
Useat metsissä elävistä lintulajeista voidaan ryhmitellä elinympäristövaatimuksiltaan samankaltaisten lajien ryhmiin. Tällaisia lajiryhmiä ovat esimerkiksi:
- Tikat
- Pöllöt
- Päiväpetolinnut
- Metsäkanalinnut
- Metsien varpuslinnut (mm. tiaiset ja puukiipijä)
Erilaisilla luonnonhoidon toimenpiteillä voidaan usein parantaa monien samaan lajiryhmään kuuluvien lajien elinolosuhteita talousmetsissä, niiden uhanalaisuusluokkaan katsomatta.