Kunnostusojitus
- Kunnosta ojat vain suon osilla, joissa ojitus on selvästi lisännyt puuston kasvua
- Jätä luontokohteet kunnostuksen ulkopuolelle
- Jätä pienialaiset korpinotkot ja kosteikot ojittamatta
- Jätä vaihettumisvyöhykkeillä olevat ojat mahdollisuuksien mukaan kunnostamatta
- Tee ojiin loivareunaisia luiskia 20–50 metrin välein
- Muotoile laskeutusaltaiden, lietekuoppien ja muiden vesiensuojelurakenteiden reunat loiviksi
Kunnostusojituksella säädellään pohjavedenpinnan tasoa turvemailla siten, että puiden ravinteiden saanti ja kasvu lisääntyvät. Kunnostusojituksessa perataan vanhoja ojia ja kaivetaan tarvittaessa täydennysojia.
Kunnostusojitus tehdään vain sellaisilla soilla tai suon osilla, joilla ojitus on selvästi lisännyt puuston kasvua, mutta ojien kunto ei enää riitä ylläpitämään puustolle sopivaa pohjavedenpinnan tasoa (-30…-50 cm). Kunnostusojitusta ei ole tarpeen tehdä runsaspuustoisilla kohteilla (puuston tilavuus hakkuun jälkeen Etelä-Suomessa yli 125 m3/ha ja Pohjois-Suomessa yli 150 m3/ha), koska puuston haihdunta riittää pitämään pohjaveden riittävän alhaalla. Tällaisella kohteella kunnostusojituksella ei saavuteta lisäkasvua, ja voidaan harkita myös metsän kasvattamista jatkuvapeitteisenä.
Monimuotoisuudelle arvokkaat kohteet jätetään kunnostusojituksen ulkopuolelle.
Pienialaisten korpinotkojen ja kosteikkojen kunnostusojituksella ei saada merkittävää kasvunlisäystä, minkä vuoksi tällaiset kohteet suositellaan jätettäväksi ojittamatta. Tiheät korpijuotit ovat muun muassa varpushaukan ja kanahaukan elinympäristöjä.
Suon ja kangasmaan vaihettumisvyöhykkeet ovat metsäkanalintujen tärkeitä poikueympäristöjä, joissa on tarjolla runsaasti hyönteisiä poikasten ravinnoksi. Näiden kohteiden rajaamista kokonaan kunnostusojituksen ulkopuolelle on syytä harkita. Jos vaihettumisvyöhyke kunnostusojitetaan, voi esimerkiksi kankaanpuoleisen niskaojan jättää kunnostamatta ja kaivaa uuden ojan suolle kauemmaksi vyöhykkeestä. Lue lisää: Soiden vaihettumisvyöhykkeiden säästäminen
Vesiensuojelutarkoituksessa jätetyt puustoiset kaivukatkot ja pintavalutuskentät tai ojan varteen jätetyt säästöpuuryhmät toimivat niin sanottuina nipistyskohtina. Ne katkaisevat ojalinjalla olevan pitkän, suoran näköyhteyden ja tarjoavat poikueille suojaa petolintuja vastaan.
Ojiin voidaan tehdä loivareunaisia luiskia 20–50 metrin välein. Myös laskeutusaltaiden, lietekuoppien ja muiden vesiensuojelurakenteiden reunat muotoillaan loiviksi. Tämä voi helpottaa kuivana aikana poikasten poispääsyä ojista ja vähentää siten poikaskuolleisuutta.
Kitu‐ tai joutomaiksi jääneitä ojituskohteita voidaan ennallistaa esimerkiksi riekon elinympäristöksi. Myös kunnostusojituskelpoisten suoalueiden sisällä on usein ennallistettaviksi sopivia alueita. Kunnostetulle suolle saattaa muodostua nopeasti uusi riekkoreviiri, jos sen lähellä on ennestään riekkoreviiri. Myös teeri kelpuuttaa ennallistetun suon soidinpaikakseen, jos suo on riittävän avoin.