Petolinnut

Suuret petolinnut

Suurten petolintujen pesät ja pesäpuut, jotka ovat säännöllisesti käytössä ja selvästi nähtävissä, ovat luonnonsuojelulain 39 §:n nojalla rauhoitettuja. Tunnetut pesäpuut on tavallisesti merkitty suojelua osoittavilla kylteillä ja niiden sijainti tiedetään harrastajapiireissä laajasti. Lain tarkoittamia Suomen vakituiseen pesimälinnustoon kuuluvia suuria petolintuja ovat sääksi (kalasääski), maakotka ja merikotka. Lisäksi suuria petolintuja ovat kiljukotka ja pikkukiljukotka.

Suuret petolinnut ovat herkkiä pesimäaikaisille häiriöille. Asutun pesän läheisyydessä (alle 500 metriä, maakotkalla alle 1000 metriä) vältetään hakkuita ja muita koneellisia metsätaloustoimia pesimäaikana:

• maakotka ja merikotka 15.2.–31.7. (Lapissa 15.3.–31.7.)
• kalasääski 15.4.–31.7. (Lapissa ja Kainuussa, 15.4.–31.8.)

Kalasääsken pesän yhteydessä voidaan toimia tapauskohtaisesti, sankan puuston tai maastonmuotojen salliessa, suositeltua lähempänäkin. Näköyhteyttä pesälle ei saa kuitenkaan syntyä.

Edellä suositelluista etäisyyksistä voidaan poiketa myös silloin, kun säännöllisesti liikennöity tie tai rautatie katkaisee rajoitusalueen.

Muuna aikana hakkuut rajataan vähintään 50 metrin päähän pesästä. Kalasääsken pesimäympäristöä voidaan käsitellä pesimäajan ulkopuolella myös alle 50 metrin säteellä pesästä, jolloin muun muassa pesäpuuta pidemmät rungot voidaan poistaa suojavyöhykkeeltä. Puusto tulee kuitenkin säilyttää vähintään suojuspuutiheydessä, 200 runkoa/ha.

Metsäteiden rakentamista 500 metriä lähemmäksi pesää vältetään. Lentolannoituksia ei myöskään tehdä pesien lähellä pesimäaikana. Mikäli pesässä ei ole pesintää, voidaan niiden lähellä toimia pesimäaikana. Asia on varmistettava ennen työn aloittamista.

Hylätyn, pahoin ravistuneen pesän ympäristössä voidaan toimia normaalisti. Pesä katsotaan hylätyksi, jos siinä ei ole todettu pesintää viimeisen 10 vuoden aikana. Itse pesäpuu on kuitenkin aina luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu, eikä sitä saa kaataa.

Vaihtopesämahdollisuuksien turvaamiseksi hakkuissa säästetään aihkeja ja järeitä, tukevaoksaisia mäntyjä. Sopivia paikkoja ovat kalliot, mäkien ja vaarojen rinteet, suosaarekkeet ja soiden reunat. Kalasääski kelpuuttaa pesäpuukseen myös matalan, mutta ympäristöään korkeamman suomännyn. Potentiaaliset pesäpaikat vaativat yleensä ympärilleen vähintään 50 metriä leveän suojavyöhykkeen, jossa suoritetaan korkeintaan vähäisiä harvennushakkuita.

Uudesta merkitsemättömästä pesästä ilmoitetaan rengastustoimistoon, tieto viedään myös organisaation omaan tietojärjestelmään. Luottamuksellinen yhteistyö ja tiedonvaihto metsänomistajan, lintuharrastajien ja metsäammattilaisten välillä on petolintujen huomioon ottamisen edellytys.

Muut petolinnut

Muiden petolintujen pesien ja pesimäympäristön huomioon ottaminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja metsänomistajan valintoihin. Metsänkäsittelyvaiheessa tiedossa olevat asutut pesäpuut ja luonnonsuojelulain 39 §:n tarkoittamat asianmukaisesti merkityt petolinnun pesäpuut säästetään aina.

Metsäammattilaisen on hyvä varmistaa metsänomistajalta puukaupan yhteydessä, onko leimikolla tai sen läheisyydessä tiedossa olevia petolintujen pesäpuita.

Metsäkeskuksen metsävaratieto sisältää nykyään hiirihaukan, mehiläishaukan ja kanahaukan tunnettujen pesien sijaintitiedon ja on metsänomistajan käytettävissä Metsään.fi-palvelun kautta.

Metsäammattilaisen tulee myös keskustella metsänomistajan kanssa pesän vapaaehtoisen huomioinnin mahdollisuuksista, jos leimikolla tai sen läheisyydessä on tiedossa oleva petolinnun pesäpuu. Vapaaehtoisen huomioinnin mahdollisuuksia ovat hakkuiden ajoittaminen pesimäajan ulkopuolelle ja pesäpaikan säilyttäminen hakkuun yhteydessä pesimiskelpoisena esimerkiksi pesäpuun ympärille jätettävän säästöalueen avulla.

Haukat

Hiirihaukan, mehiläishaukan tai kanahaukan pesien lähellä (alle 300 m) vältetään hakkuita ja muita koneellisia metsätaloustoimia pesimäaikana:

• hiiri- ja kanahaukka 15.3.–31.7.
• mehiläishaukka 1.5.–31.8.

Edellä suositellusta etäisyydestä voidaan poiketa, kun säännöllisesti liikennöity tie tai rautatie katkaisee rajoitusalueen.

Pesimäreviirin säilyminen asuttuna tulevina vuosina edellyttää lisäksi

• yhteyttä ympäröivään metsään
• vähintään 20 metrin käsittelemätöntä suojavyöhykettä pesän ympärillä.

Pienialaistenkin varttuneiden kuusikoiden säästäminen on tärkeää niissä pesivälle kanahaukalle.

Haukoilla on pesimäreviirillään yleensä 1–3 pesäpuuta. Myös nämä vaihtopesät säästetään hakkuissa mahdollisuuksien mukaan. Harvennushakkuissa säästetään potentiaalisia pesäpuita lähellä olemassa olevia pesimäreviirejä.

Pöllöt

Uhanalaisen huuhkajan tunnetuilla pesäpaikoilla vältetään hakkuita ja muita koneellisia metsätaloustoimia 1.3.–30.6. välisenä aikana 300 metrin etäisyydellä asutusta pesästä. Suositellusta etäisyydestä voidaan poiketa silloin, kun säännöllisesti liikennöity tie tai rautatie katkaisee rajoitusalueen. Pesimäjyrkänteiden ja kallioiden puusto säilytetään luonnontilaisena.

Uhanalaisen varpuspöllön ja silmälläpidettävän helmipöllön pesäpaikoilla vältetään hakkuita ja muita koneellisia metsätaloustoimia pesimäaikana 25 metrin etäisyydellä pesästä. Avohakkuu suositellaan rajaamaan vähintään 25 metrin päähän varpuspöllön tai helmipöllön pesästä, jotta pesimäreviiri säilyisi asuttuna.

Metsänomistaja voi parantaa pöllöjen pesintäedellytyksiä viemällä metsiinsä pönttöjä.

Vahinkotilanteet

Puunkorjuun suunnittelussa ja toteutuksessa hyödynnetään aina parasta saatavilla olevaa tietoa lintujen pesien sijainnista (esimerkiksi Metsään.fi tai metsänomistajalta saatu tieto), jotta pesinnän aikaisia vahinkoja voidaan välttää. Hakkuun yhteydessä voi kuitenkin tapahtua vahinkotilanne, jossa esimerkiksi ennalta tuntematon haukan- tai pöllönpesä vaurioituu tai putoaa, ja lentokyvyttömät poikaset joutuvat maan varaan. Hakkuukoneenkuljettajan tulee ilmoittaa tällaisesta vahingosta urakanantajan metsätoimihenkilölle. Näissä tilanteissa kannattaa hyödyntää mahdollisuuksien mukaan myös paikallisen lintutieteellisen yhdistyksen asiantuntemusta.