Oppilaitoksesta tai kursseista saatu osaaminen antaa lähtökohdan juuri siihen ajanhetkeen. Jatkuvan oppimisen käsitteellä tarkoitetaan oppimista, jota tapahtuu läpi koko elämän; sitä että olet valmis kehittymään ja uudistamaan osaamistasi elämän ja työuran eri vaiheissa.
Toimintaympäristö muuttuu, kommunikointivälineet kehittyvät ja työtehtävät jakautuvat työntekijöiden välillä eri tavoin kuin aiemmin. Tämä kaikki vaatii jatkuvaa oppimista, jotta ammattitaito ja työskentelykyky pysyvät hyvinä ja ajan tasalla. Kun on kiinnostunut työstään ja haluaa kehittää osaamistaan tehtävien vaatimalla tavalla, myös motivaatio säilyy parempana. Motivoitunut työntekijä haluaa tehdä työnsä parhaalla mahdollisella tavalla.
Käytännönläheinen oppimisen hetki työelämässä on esimerkiksi, kun työpaikalla otetaan käyttöön uusi järjestelmä suunnitteluun, työnohjaukseen tai tietojenkäsittelyyn. Taustalla tapahtuu kuitenkin pientä huomaamatonta työtehtäviin liittyvää muutosta koko ajan. Jossain vaiheessa voi esimerkiksi havaita, että aika ei enää riitä tiettyjen asioiden tekemiseen. Tässä tilanteessa on hyvä huomioida, ovatko esimerkiksi aiemmin muille kuuluneet vastuut nyt ”valuneet” minulle sekä miettiä, onko näiden tehtävien tekeminen enää edes tarpeellista. Ehkä jonkin asian raportointi on ollut jossain tilanteessa tärkeää, mutta nykyisin tuon tiedon tallennus hoituukin automaattisesti. Onkin hyvä jatkuvasti pitää silmällä ja tarkastella kriittisesti omaa työtään: Tiedänkö, mitä tietoa ja osaamista itse tarvitsen, jotta saavutan tavoitteeni? Tarjoanko työkavereille ja asiakkaille oikeanlaista palvelua ja tietoa, jotta he voivat työskennellä parhaalla tavalla?
Mm. teknologinen kehitys, tekoäly ja robotiikka luovat tällä hetkellä tarpeen sille, että omaa osaamista on välttämätöntä päivittää. Lisäksi tietoa paremmista toimintatavoista tulee jatkuvasti. On hyvä ymmärtää, että teknologian kehittyessä ihmisen tekemä työ ei lopu kokonaan, vaan muuttuu: Esimerkiksi rutiinimainen tiedonsyöttö vähenee, ja tieto tallennetaan tai viestitään vain kerran. Tietoa tuotetaan jatkossa yhä enemmän, joten sen tarkistamista ja luotettavuutta valvotaan aiempaa tarkemmin. Monen työtehtävät liittyvät tulevaisuudesssa yhä vahvemmin esimerkiksi ongelmanratkaisuun kuin suorittavaan työhön. Konsultointi- ja palvelutehtävät lisääntyvät kaikilla aloilla, ja tämä näkyy esimerkiksi metsäalalla siten, että metsänomistajaa ja asiakasta palvellaan yhä kokonaisvaltaisvaltaisemmin. Tämän vuoksi tarvitsemme lisää osaamista palvelujen tarjoamisesta ja monipuolisia viestintä- ja vuorovaikutustaitoja.
Tutustu alla oleviin artikkeleihin metsahyvinvointi.fi-sivustolla:
Jatkuva, elinikäinen oppiminen tarkoittaa myös oma-aloitteisuutta oman osaamisen ylläpitoon, on se sitten ajankohtaisten asioiden seuraamista tai erilaisille kursseille osallistumista. Tämä ei välttämättä edes maksa mitään, vaan vaatii ainoataan jonkin verran oman ajan investoimista. Järjestettyjen koulutusten ja perinteisten kirjojen lisäksi verkosta löytyy paljon avointa materiaalia, joilla kehittää omaa osaamistaan. Esimerkiksi teknologiayritys Reaktorin ja Helsingin yliopiston Elements of AI -kurssilla opitaan tekoälyn perusteet. Kurssin voi suorittaa kuka vain, ja suorituksesta saa opintopisteitä.