Jo opintojen aikana oman osaaminen tunnistaminen ja kehittäminen auttaa ymmärtämään sekä omaa että muiden erilaisia taitoja ja parhaimpia työskentelytapoja. Se saattaa tuntua haastavalta, mutta tunnistamista voi harjoitella. Omaa osaamista on hyvä oppia sanoittamaan ja ilmaisemaan rehellisesti ja realistisesti. Siitä on apua esimerkiksi työhaastattelussa onnistumisessa ja työelämässä muiden kanssa toimimisessa.
Tunne vahvuutesi ja tunnista kehittämistarpeesi. Osaamisen kehittäminen on jatkuvaa toimimista itsensä hyväksi, ja sitä voi tehdä monella eri tavalla elämän eri vaiheissa.
Mieti unelma-ammattiasi tai työtehtäviä, joita haluaisit päästä tekemään. Mitä ominaisuuksia työssä vaaditaan? Valitse kyseisessä työtehtävässä työskentelevä henkilö, ota häneen yhteyttä ja haastattele häntä. Voit kysyä myös erilaisissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa, minkälaisia ominaisuuksia erilaisissa työtehtävissä tarvitaan. Ole rohkea, ja mieti kysymyksiä valmiiksi. Kerro haluavasi kehittyä, niin saat varmasti positiivisia vastauksia.
Esimerkkikysymyksiä haastattelua varten:
- Mitä teet työksesi?
- Miten työsi liittyy organisaation muuhun toimintaan ja tarkoitukseen?
- Miten olet päätynyt tähän tehtävään?
- Mistä osaamisesta on ollut hyötyä?
- Mistä osaamisesta olisi ollut hyötyä?
- Minkälaisista tehtävistä työpäivä yleensä koostuu?
- Mistä asioista pidät työssäsi? Mistä asioista et ole nauttinut?
Tutustu alla olevaan artikkeliin metsahyvinvointi.fi-sivustolla: