Metsäalan työntekijää pidetään usein henkilönä, joka on ”rehti, reilu ja selviytyy hyvin maastossa”. Nämä ominaisuudet on toki hyvä olla, mutta työelämässä menestyminen vaatii paljon muutakin. Toiset metsäalalla työskentelevät tarvitsevat hyvää maasto-osaamista tai toiset taas esimerkiksi raporttien kirjoittamistaitoja. Kaikille tärkeitä taitoja ovat kuitenkin muiden ihmisten kanssa toimimiseen liittyvät taidot (esim. viestintä, esiintyminen, kokouskäyttäytyminen), samoin kuin oman työn tekemiseen liittyvät taidot (esim. ajanhallinta, oman työn suunnittelu ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen).
Hyvä työntekijä on ihan tavallinen ihminen. Kun käyttäydyt kohteliaasti, olet positiivisen avoin ja motivoitunut kehittymään, olet jo pitkällä. Hyvä työntekijä saa olla epätäydellinen, mutta tiettyjä ominaisuuksia edellytetään, kun tehdään töitä ja toimitaan muiden ihmisten kanssa. Näitä ominaisuuksia voit harjoitella ja kehittää niin opintojen aikana kuin itse työssä.