Puutavaran varastointia voidaan tarkastella kahdesta ajallisesta näkökulmasta. Lyhytaikaista, vain muutaman viikon kestävää varastointia aiheutuu lähinnä talvella tai syksyllä toimintojen ajoittumisesta ja lievistä toimintahäiriöistä johtuen. Puutavaran laatu ei silloin ehdi muuttua, ei ainakaan merkittävästi. Nilakauden eli touko-heinäkuun aikana puolestaan kuusihiomopuun ja tukin laatu heikkenevät nopeasti, eivätkä näin ollen kestä tienvarsivarastointia viikkoa, kahta kauemmin.
Pitkäaikaisesta, useita kuukausia kestävästä varastoinnista sen sijaan on kyse, kun talvella hakattua puutavaraa varastoidaan kesällä ja syyskesällä käytettäväksi. Tehtävänä on silloin raaka-aineen laadun säilyttäminen. Puuraaka-aineen laadun muuttumisesta varastoinnin aikana on käytännön kokemusten lisäksi saatu tietoa varta vasten tehdyistä tutkimuksista.
Varastointi kelirikkoaikaan
Kelirikon yli ulottuvassa havupuutavaran varastoinnissa on otettava huomioon metsätuhojen torjunnasta annetut säädökset. Niiden mukaan kuoripäällinen havupuutavara, joka on ollut keväällä alttiina hyönteisten iskeytymiselle, on kuljetettava pois määräaikoihin mennessä. Muuten mäntypuutavaraan iskeytyvät ytimennävertäjät ja kuuseen kirjanpainajat. Etelä-Suomessa mäntypuutavara on kuljetettava pois metsävarastosta kesäkuun loppuun mennessä, Kainuun, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa heinäkuun puoliväliin mennessä. Kuusipuutavaralle sallitaan jonkin verran pidemmät varastointiajat. Kuusihiomopuun varastointiajan osalta on lisäksi otettava huomioon tuoreusvaatimus, joka on yleensä 730 – 740 kg/m3. Sellupuun tuoreusvaatimus on lievempi, joten niitä metsätuholain vaatimukset koskevat enemmän.
Määräajankohdat havupuutavaran kuljettamiseksi pois hakkuupaikalta ja välivarastosta
Kuusipuu | Mäntypuu | |
---|---|---|
C-Alue | 15.8. mennessä | 15.7. mennessä |
B-Alue | 24.7. mennessä | 1.7. mennessä |
A-Alue | 15.7. mennessä | 1.7. mennessä |

Laki metsätuhojen torjunnasta (1087/2013), muutokset 576/2014 ja 228/2016 – linkki ajantasaiseen säädökseen (FINLEX)
Valtioneuvoston asetus puutavaran poiskuljettamista koskevasta aluejaosta 1281/2021
Varastointi tienvarsivarastolla
Lyhyt aikaiseen varastointiin tienvarressa on tukeille ja pitkälle kuitupuulle varattava varastotilaa 15 – 25 metriä 100 kuutiota kohti, lyhyen kuitupuun pinoille puolestaan 20 – 35 metriä. Varastopinot voidaan sijoittaa esimerkiksi metsätien sivuoja päälle tai kääntöpaikan yhteyteen. Sähkö- ja puhelinlinjojen alle ei tulisi missään tapauksessa sijoittaa varastopinoja. Samassa kuormassa kuljetettavat puutavarat kannattaa sijoittaa kuormauspaikan kahden puolen. Varastosta viimeksi pois kuljetettavat puutavaraerät sijoitetaan kuljetussuunnassa lähimmäksi parempaa tietä. Pinon toisen sivun tulee olla tasainen.
Varastointiin liittyvät luvat
Puukaupan ja korjuun aloituksen yhteydessä on selvitettävä tienkäyttöoikeus ja mahdolliset varastopaikat. Kun puun myyjä on tieosakas, tienkäyttöoikeus on selvä. Muutoin tienkäyttölupa on hankittava asianomaiselta tiekunnalta. Tien käyttäjän tulee tarvittaessa, esimerkiksi kelirikkoaikana, varmistua mahdollisista tilapäisistä liikennöintirajoitteista.
Varastointi yleisen tien varteen edellyttää tienpitäjän (tiepiirin, tiemestarin) lupaa. Valta- ja kantateiden varteen puutavaraa ei voida varastoida. Sen sijaan alempiasteisen tieverkon, joka käsittää yleisistä teistä seutu- ja yhdystiet (3- ja 4-numeroiset tiet), varteen tiepiirin luvalla voidaan varastoida ja kuormata tieltä. Myös leimikoille johtavien tilapäisten liittymien ja talvitieliittymien rakentaminen edellyttävät tiepiirin lupaa ja osoitettua liittymän paikkaa. Puutavaran kuljetuksessa ja kuormauksessa tulee ottaa huomioon muun liikenteen ja liikenneturvallisuuden tarpeet ja käyttää tarpeellisia varoitusmerkkejä.