
Metsäkoneenkuljettajan ammatti on vaativa ja monipuolinen tänä päivänä. Koneen hallinta ja tietojärjestelmien käyttötaitojen lisäksi kuljettajan on hallittava työmaan suunnittelu leimikkotasolla sekä osattava työskennellä työturvallisuus-, laatu- ja ympäristötekijät huomioiden.
Koneellinen puunkorjuu -oppimateriaalin sisältämät, koulutuskäyttöön rakennetut metsäkonetyön suunnittelu- ja työmallit tarjoavat toimivat perustyömallit hallittuun ja turvalliseen työskentelyyn. Työmallit helpottavat kuljettajan työn omaksumista ja lisäävät välillisesti myös työviihtyvyyttä ja työhyvinvointia.
Ohjeistuksissa on pyritty siihen, että ne soveltuvat virtuaaliseen ja aitoon toimintaympäristöön, ja kaikille yleisimmille konemalleille. Pääpaino on opiskelijoissa ja heidän oppimisensa edistämisessä, mutta yhtä lailla oppimateriaalin toivotaan toimivan opettajien tukena opetuksen järjestämisessä. Lisäksi oppimateriaali soveltuu hyödynnettäväksi ammattikuljettajien koulutuksessa.
Koneellisen puunkorjuun eri suunnittelutasojen sisältämät asiat on koottu työmallien muodostamiksi kokonaisuuksiksi. Suunnittelutasoja on mahdollista harjoitella sekä simulaattorilla että oikealla koneella. Oman työn hallinnan ohessa tärkeässä roolissa on kahden koneen muodostaman koneketjun hallinta, ja laajemmin koko puunkorjuun logistisen ketjun toiminnan ymmärtäminen: se mitä hakkuukoneenkuljettaja tekee, vaikuttaa kuormatraktorinkuljettajan työhön. Kuormatraktorinkuljettajan työjälki vaikuttaa puolestaan ketjun seuraavan osan, kaukokuljetuksen, toimintaan ja edelleen tehtaiden vastaanottamaan puuvirtaan.
Verkko-opas perustuu kirjaan Koneellinen Puunkorjuu, ja on päivitetty versio edellisestä Koneellisen puunkorjuun verkko-oppaasta. Kirja on tilattavissa täältä.