Turvemaiden metsänhoidon ja puunkorjuun erityispiirteisiin kuuluu, että alueen vesi- ja ravinnetalouteen ja vesiensuojeluun sekä maaperän kantavuuteen kiinnitetään erityisesti huomiota. Turvemaiden metsänhoidolliset toimenpiteet kannattaa suunnitella huolellisesti, sillä etenkin taloudellisen kannattavuuden näkökulmasta metsänhoito turvemailla voi olla haastavaa, sillä keskimääräisesti puuntuotannon kannattavuus turvemailla on kivennäismaita heikompi.
Yhdistämällä ja ketjuttamalla turvemaiden metsänhoitotöitä pyritään parantamaan toimenpiteiden teknistä toteutettavuutta ja taloudellista tulosta sekä metsänomistajan että työtä tekevän yrityksen kannalta. Haitallisia vaikutuksia puustoon, maastoon ja vesistöihin vältetään.
Vedenpinnan muutosten huomioiminen turvemaiden hakkuissa
Turvemailla vedenpinnan säätely on tärkeää, koska se vaikuttaa sekä puiden kasvuun että turvemaasta vapautuvien päästöjen määrään. Ojittamattomien soiden ojittaminen on kiellettyä, mutta kunnostusojituksia on mahdollista tehdä. Turvemaiden kunnostusojitushanke toteutetaan usein metsänomistajien yhteishankkeena, jos se on ojituksen lopputuloksen kannalta välttämätöntä tai kustannuksiltaan eri osapuolille edullista. Kunnostusojitus on tehtävä tarkan harkinnan pohjalta vain tarpeen mukaan ja kunnostusojitusta tehdessä on huomioitava koko alueen vesi- ja ravinnetalous.
Hakkuut ja kunnostusojitus aiheuttavat vesistöhaittoja. Ojituksen seurauksena kiintoaineksia lähtee liikkeelle ja hakkuutähteistä liukenee vesistöön ravinteita. Ympäristöhaittoja voidaan vähentää rajaamalla taloudellisesti vähäarvoiset ja huonotuottoiset alueet toimenpiteiden ulkopuolelle. Lisäksi suunnitellaan tarpeelliset lietekuopat, laskeutusaltaat ja pintavalutuskentät sekä otetaan huomioon vesistöjen suojavyöhykkeet. Yksi keino turvemaiden vesitalouden hallintaan on suosia jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta, jolloin puuston vettä haihduttava vaikutus jatkuu hakkuista huolimatta.
Turvemaiden harvennukset
Valtaosa ojitusalueiden hakkuista on ensiharvennusluonteisia. Suopuustot ovat yleensä epätasaisia, puulajeja on useita ja puusto on epätasaisesti jakautunutta ja erikokoista. Tästä syystä suometsien harvennuksiin soveltuvat paremmin runkolukuun perustuvat harvennussuositukset kuin pohjapinta-alaan perustuvat mallit. Harvennuksen voimakkuutta harkittaessa on syytä ottaa huomioon myös se, että puunkorjuun taloudellisuuden vuoksi harvennuskertoja tulisi vähentää. Hakkuun jälkeen puusto voi jäädä 10–15 % harvennusmalleissa esitettyä suositusta alhaisemmaksi.
Turvemaiden harvennuksen ajankohta tulisi valita aina metsänhoidollisesti, vaikka pyritäänkin mahdollisimman hyvään hakkuukertymään. Erityisesti nuorien metsiköiden hakkuutarve tulisi arvioida vähintäänkin seuraavien 10–15 vuoden ajanjaksolta, jotta kertymältään pieniä harvennushakkuita ei tarvitsisi tehdä erillistoimenpiteenä. Jos nuori puusto on kohtalaisen tiheää, suositellaan se harvennettavaksi energiapuuharvennuksena. Heikoimmin kasvavilla turvemailla voi olla järkevää pyrkiä vain yhden puusukupolven kasvattamiseen.