Metsänkäsittelyn ja puunkorjuun toteutuksen yleiset ohjeet perustuvat Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion julkaisemaan metsänhoidon suositukseen. Suositukset antavat ohjeet kasvatus- ja uudistushakkuiden toteutukseen sekä ympäristönhoitoon. Hyvän metsänhoidon suositusten lisäksi korjuun suunnitteluun ja toteutukseen vaikuttavat muut toimenpidesuositukset, alueelliset erityisvaatimukset sekä lainsäädäntö. Rajoituksia aiheuttavat muun muassa:
- alueet, joiden käyttöä maanomistaja on rajoittanut ympäristötukisopimuksella
- metsälain mukaiset rajoitukset
- luonnonsuojelulain mukaiset rajoitukset
- ympäristönsuojelulain mukaiset vesistön ja pohjaveden pilaamiskiellot
- muinaismuistolaki
- kaavoituksen rajoitukset
- metsäsertifioinnin vaatimukset.
Alueellisia erityisvaatimuksia aiheuttavat muun muassa hakkuualueen pohjoinen sijainti tai korkeus merenpinnasta. Aina, kun toimitaan ympäristön kannalta herkällä alueella, tulee alueen erityisvaatimukset ottaa huomioon korjuun suunnittelussa ja toteutuksessa.
Ympäristönhoito uudistushakkuussa
Uudistushakkuu sekä sitä seuraavat uudistusalan raivaus, maanmuokkaus ja viljely vaikuttavat voimakkaasti metsäluontoon ja maisemaan. Toimenpiteissä on otettava huomioon arvokkaiden elinympäristöjen turvaaminen sekä monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden säilyttäminen ja lisääminen.
Uudistushakkuissa kiinnitetään huomiota erityisesti seuraaviin ympäristönhoidon toimenpiteisiin:
- vesiensuojelu
- lahopuut
- säästettävä kasvillisuus
- säästettävät erityiskohteet (mm. elinympäristöt ja muinaismuistot)
- maisema.
Ympäristönhoito harvennushakkuussa
Harvennushakkuut muuttavat metsän puulajikoostumusta ja puuston rakennetta, millä on merkitystä luonnon monimuotoisuudelle, riistalle ja maisemalle.
Harvennushakkuussa ympäristönhoitokeinoja ovat:
- pysty- ja maalahopuuston säästäminen
- monimuotoisuudelle ja maisemalle arvokkaiden elävien puiden ja puuryhmien jättäminen säästöpuiksi
- havupuiden kasvua haittaamattoman lehtipuuston ja pensaiden säästäminen
- lehtipuuosuuden lisääminen metsän terveyden ja monimuotoisuuden ylläpitämiseksi
- varoivainen toiminta, jonka johdosta jäävä puusto ja maaperä ei vaurioidu liikaa (tuhosienten ja –hyönteisten leviämisriski).
Ympäristönhoito ennakkoraivauksessa
Ennakkoraivausta koskeva tärkein ympäristönhoidollinen ohje on, että tarpeetonta raivausta vältetään. Alikasvosten raivaus tehdään niillä työmaan osilla, missä kasvillisuus haittaa näkyvyyttä hakkuukoneen ohjaamosta tai estää hakkuulaitteen vientiä rungon tyvelle. Ennakkoraivausta suunnitellessa ja toteuttaessa säästetään ja rajataan kasvatuskelpoiset taimiryhmät sekä pienpuusto, alikasvoskuuset ja pensaat, jotka tarjoavat suojaa riistalle ja linnuille. Puuntuotannollisesti vähäarvoisia metsikön osia ei myöskään raivata.
Metsälain 10 §:n kohteet
Metsän käsittelyssä ei saa heikentää erityisen tärkeän elinympäristön ominaispiirteitä. Metsälain 10 §:n tarkoittamat erityisen tärkeät elinympäristöt ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia sekä ympäristöstään selvästi erottuvia ja yleensä pienialaisia kohteita. Ne ovat tärkeitä elinalueita tietyille harvinaistuneille tai vaateliaille eliölajeille. Metsälakikohteet erottuvat ympäröivästä metsästä yhden tai useamman selvästi havaittavan ominaisuuden perusteella.
Metsänomistaja tai hänen valtuuttamansa metsänhakkuuoikeuden haltija voi hakea ennakkotietoa metsäkeskuksen viranomaistoiminnolta metsälain soveltamisesta erityisen tärkeässä elinympäristössä. Ennakkotiedon haulla voidaan varmistua siitä, onko hakkuukohde metsälain tarkoittama elinympäristö ja ovatko suunnitellut toimet metsälain mukaisia.
Pienvesielinympäristöt
Pienvesielinympäristöillä tarkoitetaan vyöhykettä, jonka puusto ja pensaskerros sekä pysyvän veden läheisyys luovat ympäristöstä poikkeavat kasvuolot ja pienilmaston. Elinympäristön ominaispiirteitä turvaavat muuttumaton vesitalous, joka luo metsiin merkittävää ekologista vaihtelua sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen puusto, pensasto ja aluskasvillisuus. Pienvesielinympäristön rajauksessa ja metsänkäsittelyssä on otettava huomioon puron ja sen penkkojen jyrkkyys ja maaperän rakenne. Jyrkässä maastossa ja hienojakoisilla tai pehmeillä mailla eroosioriski on suuri. Mitä varjoisampi kohde, sen herkemmin ominaispiirteet muuttuvat käsittelyn seurauksena. Lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt.
Suoelinympäristöt
Suoelinympäristöjä ovat ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet sekä lehtokorvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot, pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla ja vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat. Suoelinympäristöille on ominaista, että ne ovat palaneet harvoin. Korpien vaatelias ja rehevä kasvillisuus on syntynyt pitkäaikaisen häiriöttömän kehityksen tuloksena. Luonnontilaisille korville on tyypillistä kostea pienilmasto. Rajausta tehtäessä on pidettävä huolta, että mahdollisissa toimenpiteissä varjoisuus säilyy eikä veden luontainen virtaama muutu ajourien tai maanmuokkauksen seurauksena. Vähäpuustoiset alueet rajataan kokonaan metsänkäsittelyn ulkopuolelle.
Rehevät lehtolaikut
Rehevät lehtolaikut ovat metsien ravinteikkaimpia kasvupaikkoja. Rehevät lehtolaikut ovat yleensä pienialaisia tai vyöhykkeenä puron varrella.Ne erottuvat ympäristöstään vaateliaan ja rikkaan kasvillisuutensa perusteella. Niiden kasvillisuus on monilajista ja monikerroksellista, sillä esimerkiksi pensaita on runsaasti. Rehevien lehtolaikkujen pintakasvillisuus on ruoho- ja heinävaltaista, sammalia ja varpuja on vähän. Kuivat lehdot ovat valoisia ja usein harvapuustoisia, mäntyvaltaisia harjumaita. Kasvillisuus on sopeutunut paisteisiin ja ääreviin olosuhteisiin. Tuoreet lehdot ovat etelässä yleensä lehtipuuvaltaisia, hikeviä ja varsinkin keväällä runsaskukkaisia. Kuusen määrä vaihtelee Etelä-Suomen vähästä Pohjois-Suomen lähes puhtaisiin kuusikoihin. Etelä-Suomessa lehtolaikuissa voi olla myös jaloja lehtipuita. Kosteat lehdot sijaitsevat yleensä puron varrella tai lähteiden lähistöllä. Niissä puusto on lehtipuuvaltaista ja lehtopensaat ovat yleisiä. Pienilmasto on kostea ja varjoinen. Maaperä on märkää ja pehmeää.
Kallio- ja hiekkamaiden elinympäristöt
Kallio- ja hiekkamaiden elinympäristöt rajataan ympäröivästä metsästä pääasiassa maaston pinnanmuotojen (korkeus ja jyrkkyys) tai poikkeavan kasvillisuutensa, joskus myös ilmansuunnan perusteella. Vaihtelu voi olla pienellä alueella hyvin suuri kuivasta ja valoisasta kallion laesta tai kivikosta kosteaan, varjoisaan ja viileään rotkoon. Samaan rajaukseen voi siten kuulua vähätuottoista kalliomaata, kivikko tai louhikko ja jyrkänne ja sen välitön alusmetsä.
Muut arvokkaat elinympäristöt
Metsän käsittelyssä tulisi ottaa huomioon lakikohteiden lisäksi myös muut arvokkaat elinympäristöt. Niitä ovat esimerkiksi metsälaissa määritetyt kohteet, jotka alueellisen yleisyyden tai vähäisen edustavuuden takia eivät kuulu lakikohteisiin. Muita arvokkaita elinympäristöjä ovat esimerkiksi vanhat havu-, lehti- ja sekametsiköt, paisterinteet, supat, ruohoiset suot sekä hakamaat ja metsäniityt. Lisäksi kosteat painanteet, pesäluolastot ja suuret muurahaispesät huomioidaan.